Päätin hyödyntää töistä ottamani loman siivoamalla kaapit kevätkuntoon, pesemällä kaikki paikat putipuhtaiksi aina ikkunoita myöden ja vihdoin käydä tekemässä varastoinventaarion, johon en ole muuten saanut irroitettua aikaa aina niin hektisestä ja työntäyteisestä arjesta. Menin illalla aikaisin nukkumaan, jotta aamu alkaisi reippaalla ahkeroinnilla. Iltapäivään mennessä olin jo ehtinyt tehdä vaikka ja mitä ja mieli oli korkealla...
NÄIN ON. No, totta toinen puoli. Kaikki tuo oli kyllä suunnitelmissa, mutta sen sijaan että olisin herännyt iloisena ja pirteänä, vedin peittoa pääni yli ja murisin kiukkuisena vielä puolilta päivin. Olin jo valmiiksi pahalla tuulella kun mikään ei kiinnostanut ja pelkkä pukeminen tuntui ylitsepääsemättömän raskaalta. Ainoa mitä sain aikaiseksi oli tietokoneen virtanapin kevyt painallus ja seuraavat tunnit vietin haaveillen lentokoneen ahtaista istuimista, auringosta ja lämmöstä.
Olimme edellisenä iltana saapuneet takaisin kotiin Tallinnasta, jossa vietimme Juhon kanssa ihanan ja rentouttavan viikonlopun. Paluu arkeen oli inhottavaa, märkää, kuraista ja aivan liian täynnä tekemättömiä asioita. Nostin katseeni tietokoneen ruudusta ja suuntasin sen takaisin ah niin houkuttelevien tyynyjen keskelle. Jostain mieleni syövereistä kaivautui muisto 10 vuoden takaa, jolloin istuin kurssikeskuksen kovalla tuolilla kuuntelemassa meripelastuksen oppeja. Kurssin ohjaaja oli heijastanut kankaalle piirakkamallin, jossa kuvattiin millaisia tapoja ihmisillä on reagoida hätätilanteissa. Hämmästyttävän suuri osa ihmisistä kuului siihen joukkoon, joka piiloutuisi kaappeihin ja sängyn alle odottamaan, että kriisi olisi ohi vaikka järki kuinka sanoisi, että "hei Leonardo, nyt hukutaan ja lujaa". Voi luoja, miten paljon mieleni tekisi nyt kuulua siihen osaan piirakkaa ja mennä pahalta piiloon. Aivan sama vaikka hukkuisin pyykkivuoren alle.
Myös Juho alkoi ilmeisesti ymmärtää kuinka paljon herttaisempi lomaminä on verrattuna vierellä ahdistuksessa pyörivään stressiminään, sillä google raksutti myös hänen koneellaan eri vaihtoehtoja esteettömistä lomapaikoista. Toscana, Barcelona, Nizza, Mallorca... huokaus. Kuinka pitkä aika on vielä kesään? Ruudulle ilmestyi kuvia Floridasta. Sinne, voi luoja sinne pitää päästä! Hintaeroa lähempänä sijaitseviin kohteisiin ei juurikaan edes ole jos matkustaa pariksi viikoksi. Viikoksi ei jenkkilään kannata edes lähteä kun ensimmäiset päivät menee jo aikaeron tasoittamisessa. Äärimmäisen hyvällä mielikuvituksella saatoin jo tuntea hennon lämpimän tuulenvireen kasvoillani ja mielettömän määrän ihmeteltävää ympärilläni. Jostain kaukaa kuului hento ujellus. Mistä tuo ääni kuuluu? Ujellus muuttui maailman raivostuttavammaksi naukunaksi ja avaan silmäni huomatakseni ympärillä olevan sotkun, nälkäisen kissan ja iltaa kohti pimenevän Tarvasjoen.
Huomenna on uusi päivä, toteaa Juho.
Tallinnan matkakertomuksen olen päivittänyt esteettömästä matkailusta kertovaan Matkailu avartaa -blogiini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti